Ravintola Trappi jatkaa kunniakkaita perinteitä, joihin kuuluu mm. Naantalin musiikkijuhlien kansainvälisten vieraiden palvelu.
Tasavallan presidentit ovat 1960-luvulta lähtien olleet Ravintola Trapin vieraita. Ravintola Trappi on avoinna ympäri vuoden.
Katso tietoja myös kokoustiloistamme .
Historian kantamat perinteet
Laurilan naapurissa Kallanderissa, nykyisessä Ravintola Trapissa, ravitsemusperinne on ikivanha.
Kiinteistö on Naantalin vanhimpia, porvari Niilo Kallanderin 1472 luostarille lahjoittama.
Kallanderin krouvi oli tunnettu jo 1800-luvun vaihteessa ja erikoisesti vuosisadan lopussa, jolloin Lina Trapp piti paikalla ravintolaansa. Kallanderissa on toiminut myös alkeiskoulu ja kylpylälääkärien vastaanotto.
Pohjolan Herkuleeksi kutsuttu Väkevä Paroni, jopa värikästä merirosvoelämää viettänyt vapaaherra Otto Fleming on asunut Kallanderissa. Kuulun voimamiehen muistokivi on läheisellä hautausmaalla.
|